Apilat kasvavat heinäkuussa sinun jalanjäljissäsi

Yhtä totuutta elävämpi,
nuorempi niiden vuosikymmenten painosta

jotka minä makasin hautani pohjalla

     "Melkein soisin, että olisimme perhosia"
sillä ne elävät valosta

Seireeni

   Meri huokaili kallionkoloissa. Taivas oli valkoinen pilvistä ja niiden takana hohtavasta valosta. En voinut erottaa horisonttia, ja hetkittäin annoin itseni luulla, ettei sitä todellisuudessa ollutkaan.
   Isä sanoi alas kivuttuani, että tällainen syksy oli merellä. Se kiemurteli savupiipusta ja tukahdutti tulen, takertui pisaroina hiuksiini ja peitti mantereen näkyvistä niin, ettei kauppamatkoja uskaltanut enää tehdä yhtä usein. Niiden loputtomilta tuntuvien päivien iltoina, joina isä uskaltautui vesille säksättävällä moottoriveneellään, minä sytytin ikkunalaudalle kynttilän, vaikka Ned ennustikin, että polttaisin vielä koko mökin. Kynttilän sytytettyäni harhailin ahnaita, sammalen peittämiä kallioita alas rantaan ja istuin kuuntelemassa aaltoja, joiden toisella puolella kenties istui jokin toinen suolavedestä nihkeäihoinen olento. Niin minä opin rakastamaan syksyä.