Maisema läikehti heidän sivuillaan kultana, sinisenä ja syvän vihreänä. Pienet kuusimetsäsaarekkeet laikuttivat loppumatonta peltoaukeaa, ja kerran Lumi viittoi Sagaa katsomaan yhteen sellaiseen saarekkeeseen katoavaa peuralaumaa. Laumalla oli mukanaan yksi vasa, koosta päätellen viime kevään poikasia, ja se seurasi emoaan varovasti siroilla jaloillaan astuen. Saga puhkesi hänen takanaan nauruun, jollaista Lumi ei ollut vielä koskaan tämän suusta kuullut; se oli syvää, onnellista, anteeksiantavaa naurua, joka unohti koko aikaisemmin eletyn elämän pulputakseen nyt vapaana ja elävänä kuin jonkin eksoottisen päivälinnun laulu.
Saga tarttui hänen käteensä, kylmä vasten lämmintä, ja seurasi sormenpäällään violetteja viivoja, joista veri kuulteli läpi aamuöisinä siveltimenvetoina.
"Susta näkee, että sulla on tulevaisuus. Se on kaunista."
Kädet olivat kuin sokean tunnustellessaan tietä käsivartta pitkin kaulalle. Lumi ei päästänyt ääntäkään, ettei mikään huoneen varjoisiin nurkkiin etsiytynyt henkiolento säikähtäisi ja hajoaisi olemattomiin. Yö oli heidän omansa, vauhkoina lepattavat kynttilänliekit heidän todistajiaan.
maanantai 20. huhtikuuta 2015
maanantai 13. huhtikuuta 2015
Rakkaustarina Nabokovin tapaan
"Lolita, elämäni valo, kupeitteni tuli. Minun syntini, minun sieluni. Lo-li-ta: kolme kertaa kielen kärki hypähtää kitalaella ja koskettaa kolmannella hampaita. Lo. Lii. Ta."
Tämä kappale on valikoitu Vladimir Nabokovin luultavasti tunnetuimman romaanin, vuonna 1955 ilmestyneen Lolitan takakanteen. Tekstikatkelma antaa jo vihjeen kirjan synkistä aiheista, jotka kiertelevät pakkomielteen, hyväksikäytön, järjen menettämisen ja omistushalun teemoja. Romaani julistettiin kielletyksi julkaisumaassa Ranskassa heti ilmestymisensä jälkeen, mutta siitä huolimatta sitä pidetään edelleen eräänä länsimaisen kirjallisuuden merkkiteoksista.
Kirjan juoni kiertyy tiukasti kahden henkilön, tarinaa salanimen takaa vankilassa kertovan Humbert Humbertin ja tämän 12-vuotiaan rakkauden kohteen, Dolores Hazen, ympärille. Kerronta aloitetaan kuvaamalla lyhyesti Humbertin elämää keski-iän paikkeille asti: kuvaan astuvat lapsuusvuodet Euroopassa ja ensimmäinen ihastus Annabel, jonka Humbert itse näkee alkuna kohtalokkaalle mielenkiinnolleen nuoria tyttöjä kohtaan. Lopulta työ kirjallisuudentutkijana vie miehen Amerikkaan, ja sattumalta tämä päätyy vuokraamaan huoneen leskeksi jääneen Charlotte Hazen talosta.
Vaikka Humbertin ja Charlotten välinen suhde onkin pelkkä sivujuonne tarinassa, on se silti kiinnostavin kaikkien kirjan henkilöiden väliltä. Taitavana ihmisten tulkitsijana Humbert hurmaa Charlotten ja solmii jopa avioliiton naisen kanssa vain pysyäkseen lähellä tämän tytärtä Doloresia. Jos fantasiat 30 vuotta nuoremmista tytöistä, joita Humbert pitää vinoutuneella tavalla aikuisiin verrattavina olentoina, eivät vielä herättäneet lukijassa epäilyksiä miehen mielenlaadusta, niin viimeistään tämä molemminpuolisen katkeruuden täyttämä avioliitto osoittaa Humbertin häikäilemättömyyden. Samaan aikaan kun Charlotte kadehtii sairaalloisesti tytärtään tämän saamien huomionosoitusten vuoksi, Humbert pohtii tapoja raivata vaimonsa pois syntyneestä kolmiodraamasta.
Kun Charlotte kuoleekin yllättäen auton alle jäätyään, Humbert aloittaa Doloresin kanssa pakomatkan läpi unisten Pohjois-Amerikan valtateiden. Osa on absurdi; pimittämällä äidin kuoleman Humbert aloittaa kaksijakoisen suhteen suojatikseen jääneen tytön kanssa, ja tahmean runollisesti kuvatut nähtävyydet ja yömajat sekoittuvat Humbertin ja Doloresin molemminpuolisen manipulaation ja henkisen riutumisen merkkeihin. Pirstaleiset ja toisiinsa sekoittuvat ympäristöt eivät tarjoa lukijalle minkäänlaista kiintopistettä ennen hetkellistä asettumista Beardsleyn kaupunkiin, josta karkumatka jatkuu jälleen Doloresin herätettyä Humbertissa paljastumisen pelon.
Tällä kertaa Humbertin pako on konkreettisempi - joku jäljittää Doloresia ajaen miehen piinallisesti miltei hulluuden partaalle. Tässä kerronnan osassa Humbertin ja Doloresin välit kylmenevät entisestään, mikä näkyy esimerkiksi tyttöä kohtaan osoitetussa väkivallassa. Pelko osoittautuu aiheelliseksi, ja lopulta Dolores saakin paettua jäljittäjän mukaan.
Kirjan kerronta kokee muutoksen Humbertin motiivien muuttuessa. Tarinan loppuosa kuvaa Doloresin "sieppaajan" etsintää: Dolores itse on tällä välin ehtinyt kasvaa jo 18-vuotiaaksi ja samalla menettänyt Humbertin romanttisen mielenkiinnon. Ennen hakeutumistaan mystisen Quiltyn luo murhatakseen tämän Humbert vierailee viimeisen kerran Lolitansa luona. Lopulta Humbert johdattelee lukijan Quiltyn huvilalle todistamaan piinaavan pitkää ja epätodellista murhakohtausta, jossa Humbert tuntuu pikemminkin taistelevan itsensä kuin uhrikseen joutuneen miehen kanssa. Kuten jo romaanin alussa käy ilmi, Humbert lukitaan vankilaan.
Nabokov on neuvonut kirjoittajia: "Hyväile pyhiä yksityiskohtia." Lolitan kerronnassa nämä yksityiskohdat kerrostuvat loputtomaksi mielikuvien, vaikutelmien ja maisemien kokonaisuudeksi, josta muodostuu eräs kirjallisuushistorian merkillisimmistä suhteista. Humbertin järkkyvän mielenterveyden kaksi puolta, kylmä rationaalisuus ja runollinen hellyys, asettavat tarinalle rajat, joiden puitteissa Dolores jää lukijallekin osittain mystiseksi hahmoksi, pikemminkin Humbertin tajunnan varaan rakennetuksi nymfetiksi kuin orvoksi tytöksi murrosiän kynnyksellä. Taidokkaasti rakennettu romaani jättääkin lukijalleen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, mutta samalla se tuo äärettömän lähelle inhimillisen omistushalun ja eläimellisen pakkomielteen mysteeriä.
Tämä kappale on valikoitu Vladimir Nabokovin luultavasti tunnetuimman romaanin, vuonna 1955 ilmestyneen Lolitan takakanteen. Tekstikatkelma antaa jo vihjeen kirjan synkistä aiheista, jotka kiertelevät pakkomielteen, hyväksikäytön, järjen menettämisen ja omistushalun teemoja. Romaani julistettiin kielletyksi julkaisumaassa Ranskassa heti ilmestymisensä jälkeen, mutta siitä huolimatta sitä pidetään edelleen eräänä länsimaisen kirjallisuuden merkkiteoksista.
Kirjan juoni kiertyy tiukasti kahden henkilön, tarinaa salanimen takaa vankilassa kertovan Humbert Humbertin ja tämän 12-vuotiaan rakkauden kohteen, Dolores Hazen, ympärille. Kerronta aloitetaan kuvaamalla lyhyesti Humbertin elämää keski-iän paikkeille asti: kuvaan astuvat lapsuusvuodet Euroopassa ja ensimmäinen ihastus Annabel, jonka Humbert itse näkee alkuna kohtalokkaalle mielenkiinnolleen nuoria tyttöjä kohtaan. Lopulta työ kirjallisuudentutkijana vie miehen Amerikkaan, ja sattumalta tämä päätyy vuokraamaan huoneen leskeksi jääneen Charlotte Hazen talosta.
Vaikka Humbertin ja Charlotten välinen suhde onkin pelkkä sivujuonne tarinassa, on se silti kiinnostavin kaikkien kirjan henkilöiden väliltä. Taitavana ihmisten tulkitsijana Humbert hurmaa Charlotten ja solmii jopa avioliiton naisen kanssa vain pysyäkseen lähellä tämän tytärtä Doloresia. Jos fantasiat 30 vuotta nuoremmista tytöistä, joita Humbert pitää vinoutuneella tavalla aikuisiin verrattavina olentoina, eivät vielä herättäneet lukijassa epäilyksiä miehen mielenlaadusta, niin viimeistään tämä molemminpuolisen katkeruuden täyttämä avioliitto osoittaa Humbertin häikäilemättömyyden. Samaan aikaan kun Charlotte kadehtii sairaalloisesti tytärtään tämän saamien huomionosoitusten vuoksi, Humbert pohtii tapoja raivata vaimonsa pois syntyneestä kolmiodraamasta.
Kun Charlotte kuoleekin yllättäen auton alle jäätyään, Humbert aloittaa Doloresin kanssa pakomatkan läpi unisten Pohjois-Amerikan valtateiden. Osa on absurdi; pimittämällä äidin kuoleman Humbert aloittaa kaksijakoisen suhteen suojatikseen jääneen tytön kanssa, ja tahmean runollisesti kuvatut nähtävyydet ja yömajat sekoittuvat Humbertin ja Doloresin molemminpuolisen manipulaation ja henkisen riutumisen merkkeihin. Pirstaleiset ja toisiinsa sekoittuvat ympäristöt eivät tarjoa lukijalle minkäänlaista kiintopistettä ennen hetkellistä asettumista Beardsleyn kaupunkiin, josta karkumatka jatkuu jälleen Doloresin herätettyä Humbertissa paljastumisen pelon.
Tällä kertaa Humbertin pako on konkreettisempi - joku jäljittää Doloresia ajaen miehen piinallisesti miltei hulluuden partaalle. Tässä kerronnan osassa Humbertin ja Doloresin välit kylmenevät entisestään, mikä näkyy esimerkiksi tyttöä kohtaan osoitetussa väkivallassa. Pelko osoittautuu aiheelliseksi, ja lopulta Dolores saakin paettua jäljittäjän mukaan.
Kirjan kerronta kokee muutoksen Humbertin motiivien muuttuessa. Tarinan loppuosa kuvaa Doloresin "sieppaajan" etsintää: Dolores itse on tällä välin ehtinyt kasvaa jo 18-vuotiaaksi ja samalla menettänyt Humbertin romanttisen mielenkiinnon. Ennen hakeutumistaan mystisen Quiltyn luo murhatakseen tämän Humbert vierailee viimeisen kerran Lolitansa luona. Lopulta Humbert johdattelee lukijan Quiltyn huvilalle todistamaan piinaavan pitkää ja epätodellista murhakohtausta, jossa Humbert tuntuu pikemminkin taistelevan itsensä kuin uhrikseen joutuneen miehen kanssa. Kuten jo romaanin alussa käy ilmi, Humbert lukitaan vankilaan.
Nabokov on neuvonut kirjoittajia: "Hyväile pyhiä yksityiskohtia." Lolitan kerronnassa nämä yksityiskohdat kerrostuvat loputtomaksi mielikuvien, vaikutelmien ja maisemien kokonaisuudeksi, josta muodostuu eräs kirjallisuushistorian merkillisimmistä suhteista. Humbertin järkkyvän mielenterveyden kaksi puolta, kylmä rationaalisuus ja runollinen hellyys, asettavat tarinalle rajat, joiden puitteissa Dolores jää lukijallekin osittain mystiseksi hahmoksi, pikemminkin Humbertin tajunnan varaan rakennetuksi nymfetiksi kuin orvoksi tytöksi murrosiän kynnyksellä. Taidokkaasti rakennettu romaani jättääkin lukijalleen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, mutta samalla se tuo äärettömän lähelle inhimillisen omistushalun ja eläimellisen pakkomielteen mysteeriä.
torstai 9. huhtikuuta 2015
Heinäkuu
Vastapäisen seinän peilistä tuijottaa lähes vieras olento, väsyneet silmät mittailevat puoliavoimina nuhjaantunutta t-paitaa ja sekaisiksi vyyhdeiksi purkautunutta poninhäntää. Sammutan valot uudestaan, ja silmien särky helpottuu.
Vanha, kosteuden turvottamista puitteistaan jumiin jäänyt ikkuna murahtaa nykäistessäni sen auki. Pysähdyn kuulostelemaan ääniä alakerrasta. Ei mitään. Kipuan pöytäni yli ikkunalaudalle ja asetun istumaan selkä vanhaa, sään kuluttamaa ikkunankarmia vasten.
Kesäyöt eivät ole koskaan pimeitä. Auringon muisto viipyy vielä taivaalla himmentäen kuun valkoiseksi aaveeksi taivaanrannassa. Ikkunan alla avautuva puutarha peittyy nuorten koivujen heittämiin varjoihin, joissa yökköset lepattavat hopeapisaroina marjapensaalta toiselle. Jostain pihatien takaa avautuvien peltojen toiselta puolen kantautuu hiljaisena villi ulvahdus, ehkä eläimen, ehkä ihmisen.
Annan keuhkojeni tyhjetä hitaasti, yksi varovainen henkäys kerrallaan. En uskalla sulkea silmiäni putoamisen pelossa, mutta painan otsani polvia vasten lepääviin käsiin. Humala on jo kulunut pois silmieni takaa, jos se oli siellä koskaan ollutkaan. Sormeilen järviveden kovettamia hiussuortuvia ja kiedon viilenneet käteni ympärilleni. Jalkapohjissa pistelevät vielä viimeiset hiekanjyvät muistona keskikesän lämmittämästä rannasta, ohitse välähtäneestä illasta, auringonlaskun ja -nousun yhtäaikaisesta aavistuksesta lilan ja mustelmansinisen sävyihin peittyneellä taivaalla.
Vanha, kosteuden turvottamista puitteistaan jumiin jäänyt ikkuna murahtaa nykäistessäni sen auki. Pysähdyn kuulostelemaan ääniä alakerrasta. Ei mitään. Kipuan pöytäni yli ikkunalaudalle ja asetun istumaan selkä vanhaa, sään kuluttamaa ikkunankarmia vasten.
Kesäyöt eivät ole koskaan pimeitä. Auringon muisto viipyy vielä taivaalla himmentäen kuun valkoiseksi aaveeksi taivaanrannassa. Ikkunan alla avautuva puutarha peittyy nuorten koivujen heittämiin varjoihin, joissa yökköset lepattavat hopeapisaroina marjapensaalta toiselle. Jostain pihatien takaa avautuvien peltojen toiselta puolen kantautuu hiljaisena villi ulvahdus, ehkä eläimen, ehkä ihmisen.
Annan keuhkojeni tyhjetä hitaasti, yksi varovainen henkäys kerrallaan. En uskalla sulkea silmiäni putoamisen pelossa, mutta painan otsani polvia vasten lepääviin käsiin. Humala on jo kulunut pois silmieni takaa, jos se oli siellä koskaan ollutkaan. Sormeilen järviveden kovettamia hiussuortuvia ja kiedon viilenneet käteni ympärilleni. Jalkapohjissa pistelevät vielä viimeiset hiekanjyvät muistona keskikesän lämmittämästä rannasta, ohitse välähtäneestä illasta, auringonlaskun ja -nousun yhtäaikaisesta aavistuksesta lilan ja mustelmansinisen sävyihin peittyneellä taivaalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)