Asiavirheitä

Tänä yönä
katuvalot jättävät pimentoon
asiavirheitä
joita en itse osaa korjata

/

Meidän selkiemme takana
hämähäkit ryömivät piiloon sateelta
ovat osa tätä likaa
veden huuhtomia

/

Tänä yönä 
ehkä taivas puhuu meille eri kieliä
Ja kaiken aikaa
olet yhä sitä matkaa
jota minä kuljen unissani

Unta

   Saga näytti nukkuessaan enemmän satuolennolta kuin koskaan. Tulta kipinöivät silmät olivat sammuneet, metsäkauriin kaula lepäsi kukallisella tyynyliinalla kalpeana kuin yö ikkunan toisella puolen. Kädet olivat liikkumattomat, hän oli jättänyt tulitikkuaskin farkkujensa taskuun. Tyttö tuntui alastomalta ilman sitä.

   Äkkiä Sagan sormet puristuivat nyrkkiin. Hänen päänsä nytkähti tyynyllä, silmäluomet värähtivät kolibrinsiipinä. Huulien välistä eksyi unisia sanoja, joissa kaikui hätä. Laskin käteni varovasti hänen hiuksilleen. Suortuvat tuntuivat lämpimiltä juoksuttaessani sormiani niiden lävitse. Silitin peukalollani Sagan otsaa. Vähitellen hänen soperruksensa vaikeni, kädet avautuivat jälleen nyrkistä aamukukkien lailla. Pohdin, mistä Saga näki unta, mitä hän pelkäsi. Hänen hereillä ollessaan en olisi tohtinut miettiä sellaista. Mutta nyt hän oli siinä, lähellä, hengitti rauhallisesti kämmeneni ohimollaan. Ilman tulitikkuaskia.

   Kävin makuulle patjalleni varmistuttuani siitä, että Saga nukkui rauhallisesti. Lakanan läpi uhosi vanhan ruoan haju. Viimeiseksi ennen nukahtamistani vedin käteni varoen pois Sagan hiuksilta. 

Hajanainen

    Luun ja lihan kudelma vasten etäisen sykkeen tahdissa värähtelevää betonia. En usko sen olevan minä, se on kaikista valheista viimeisin, niistä, jotka tulevat ulkoa sisään ja sisemmäs. Niin sisälle, että ne saavuttavat järjen teokraattisen ytimen ja muuttuvat vereksi suonissani.

   Ojennan sormen kuin se olisi jonkun vieraan, mitä se kai onkin. Sininen kuultaa läpi kaamoksen haalistamasta ihosta. Ojennan toisen sormen, kolmannen. Ranteen. Käsi vetää minut perässään ylös lattialta, jonka kylmyys on ehtinyt painua lapaluihini.

   Puristan sormet yksi kerrallaan kämmeneni lämpöä vasten. Elämää merkitsevä rummutus sykähtelee sormenpäissä.

   Hyökkään niin nopeasti, niin tiedostamattomasti, etteivät lihakset osaa varautua. Nyrkin lämpö kohtaa lämmön siinä, missä eroan soluista koeputkessa. Kipu ei tunnu kivulta, kun se ei ulotu sydämeen.

Välähdys

Mitä helvetin väliä
näin loppujen, loppuni, lopuksi
horisonttiinsa hukkunut purjehtija, epäilijä, ystävä

 - Tämän epäpuhtaan maan allani
 jaan vain itseni kanssa - 

ja sen illankehrääjälinnun
joka täällä pesi ennen minua
Juhlin kera sellaisten olentojen
joista painajaiseni on tehty

Outro

   Hämärä laskeutui hitaasti tähän aikaan vuodesta. Taivas oli kirkas koko yön, ja jos olisin maannut selälläni, en olisi huomannut eroa illan ja aamun välillä. Mutta heinänkorsien väliin pimeä hiipi varovasti, peitti ensin pellon kauimmaisen laidan ja hämärsi lopulta talotkin mäen päältä. 
   Odotin tähtien syttymistä ja tunsin itseni näkymättömäksi, melkein kuin tiikeriksi keskellä sademetsää. Peuratkaan eivät haistaisi minua kosteasta heinikosta ennen kuin olisivat tulleet aivan lähelle.
   Mietin, mihin sinä olit mennyt ja olisitko vihainen, jos tulisin ikkunasi taakse aamulla. Olisit tietysti, mutta lähtisit silti mukaani, ja minä veisin sinut kaupungintalon katolle katsomaan, kuinka aurinko nousisi horisontin takaa lämmittämään koko maailmaa, sen tehtaanpiippuja ja puidenlatvoja ja ilmavirtauksissa risteileviä lintuja niin, ettet enää edes muistaisi yötä. Tulin samalla surulliseksi tietäessäni, että vaikka se riittäisi sinulle siksi aamuksi tai ehkä kuukaudeksi tai vuodeksi, se ei riittäisi sinulle koko elämäksi, ei edes siksi ajaksi, joka meillä yhdessä oli. Mikään muu ei estänyt minua lähtemästä pellolta, mutta se oli tarpeeksi. 
   Levitin takkini maalle, josta olimme talloneet heinät lakoon, istuin sille ja kiersin käsivarteni koukkuun vedettyjen jalkojeni ympärille. Kuu nousi kermanvalkoisena ja ohuena kuustenlatvojen ylle riittämättä valaisemaan maisemaa. Yksinäinen lepakko lensi kirahtaen pellon laidassa ja hävisi sitten metsikköön. Kevyt usva nousi korsien välistä, maatalojen nurmikoilta ja suolammesta metsän takaa ja peitti lopulta kaiken näkyvistä, minutkin.