Valtameri huokaisi välinpitämättömästi, oli
se niellyt kitaansa ihmisiä ennenkin, samoin kuin loputtoman määrän kuonaa ja
kuolemaa. Väkijoukkokin hajaantui nälkänsä tyydytettyään, eikä kukaan heistä
maininnut myöhemmin totuutta, jos sitä ylipäänsä muisti. Kohtalon punos oli
tullut solmukohtaansa, ja siitä eteenpäin se jatkui jälleen sävyisänä kehränä,
jossa näyttämöt seuraavat toisiaan, masentuneet hyppäävät ja ihmisjoukot
yrittävät estää. Kun on antanut näylle pikkusormen, se ahmaisee kyynärpäätä
myöten, eikä vain alkuperäistä kohdettaan; se nielaisee mielen, joka ajan myötä
pakenee vesimassojen alla mätänevästä kallosta ollakseen yhtä suuremman järjen kanssa. Illalla
ihmiset istuvat kotisohvilleen, he ovat ansainneet aviopuolisonsa keittämän
teekupillisen, ja seuraavat televisiosta uutta, herkullista, nälkäistä,
shokeeraavaa, eloisaa, limaista, kehnoa, loppumatonta saippuasarjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mieltä olit? Kiitos kommentista!