Pohjoiseen

 Ihan aluksi on hehkutettava, että mahtavaa, jo 30 lukijaa! Siinä on 30 lukijaa enemmän kuin olisin koskaan uskonut blogini saavan. Paljon kiitoksia kaikille teille seuraajille, toivottavasti postaukset houkuttavat lukemaan jatkossakin. Jatkakaa myös kaikki lukijat omien upeiden blogienne kirjoittamista!



   Isä paukauttaa oven kiinni perässään. Autossa on jo ehtinyt tulla kuuma, aamuaurinko säteilee lähes kohtisuoraan tuulilasin takaa.
   "Se on sitten Jani menoksi", isä tokaisee ja vetää aurinkolasit nenälleen. "Raskas päivä edessä, ehditään hyvissä ajoin. Miesten hommiin." Se vilkaisee lasiensa takaa ja hymyilee.
   "Joo", vastaan ja yritän hymyillä rennosti takaisin. Niin, mitäs me pojat.
   Auto on pian ajettu moottoritielle, joka jatkuu suorana viivana satoja kilometrejä kohti pohjoista. Tie on vielä vapaa muusta liikenteestä, matka taittuu varmasti nopeasti ensimmäisinä tunteina. Isä napsauttaa radion päälle ja jokin puheradion nauhoitus täyttää auton. Mies ehtii puhua jonkin aikaa talouden heilahteluista ennen kuin isä avaa jälleen suunsa.
   "Se sun vaari ehti kerätä melkosen määrän rojua sille metsästysmajalleen. Suurin osa menee varmaan roskiin, mut otetaan nyt ainakin parhaat huonekalut mukaan. Ja aseet tietysti, ne on varmaan vieläkin hyvässä kunnossa."
   "Sille majalleko se sitten kuoli?" Vilkaisen isää silmäkulmasta. Se pitää katseen tiukasti horisonttiin katoavan tien päässä.
   "Joo. Sieltä se Korhonen vai mikä lie Kemppanen se oli... sen löysi."
   Nyökkään, vaikken ole varma, näkeekö isä. Haluaisin sanoa, että yhtä kiusallista tämä on minullekin. Yleensä hänellä oli äiti tai Joakim turvanaan niitä tilanteita varten, kun meille kahdelle ei löytynyt yhteistä kieltä. Radiossa miehen puheessa risteilevät Kreikka, Venäjä ja yrittäjyys.