Me olemme lähtemättömissä
583 päivää olemme kuluneet pois;
olisipa tuuli noussut aiemmin ja kovempaa
kun ikuisuus vielä eli sormenpäissämme
Niskani iholla väreilee sanomatta jätettyjä sanoja
kädelläni illan ensimmäiset lumihiutaleet
kinostuvat
minä huudan autiota katua
Olen jättänyt taakseni helminauhallisen askelia
liian pieniä näin leveälle tielle,
näin syvään hankeen
tuulen armahdettaviksi ihmisten kiroja
- me olemme jo unohtuneet
Voimakas runo. Luin sen moneen kertaan sillä se osu muo suoraan sieluun. Pystyn samaistumaan ja mun tulkinta tästä kuvaa niin hyvin mun elämää. Sä oot kans ihan sairaan hyvä kirjottamaan.
VastaaPoistaKiitos, ajatuksella kirjoitettua palautetta on aina mahtavaa saada! Hienoa kuulla että oot pystynyt samaistumaan tähän.
Poista