Tahdon kirjoittaa

   Vastakkaisella penkillä istuu mies, viisissäkymmenissä, hiusten lyhyt sänki on vetäytynyt ohimoilta kohti takaraivoa. Haluaisin kysyä, mitä hän on menettänyt. Työnsä? Naisensa? Pienen mäyräkoiran, joka oli hänen paras lapsuudenystävänsä? Mies ei anna minulle vastausta, tuijottelee vain ikkunasta ulos kehtaamatta kohdata katsettani.

   Ikkunassa välähtelee lisää menetettyjä asioita. Pelto, joka joskus oli metsä. Polku, jonka lumipeitettä yhdetkään jäljet eivät ole rikkoneet. Haalariin pukeutunut nelivuotias, joka jäi erossa äidille. Kuollut jänis radan pientareella.

   Olen saanut paljon. Minullakin on paljon menetettävää. Ohikiitävän pellon keskellä nököttää haalean vihreä mökki, jollaisessa joku lapsuuteni piirrettyjen vanhuksista tuijotti yksin ikkunaa kymmenen vuotta sitten. Ehkä hän katsoo sieltä nytkin. Tai sitten mökki on tyhjä. Näen matkalla 23 menetettyä asiaa, yhden saavutetun.

   Palatessani on jo pimeää, vain satunnaiset katulamput hehkuvat oransseina talvisen tihkusateen läpi. Vieressäni kaksi naista nojaa toisiinsa kädet löyhästi yhteen liitettyinä. Suljen silmäni ja vajoan ajatuksiini eteenpäin kiitävässä lämmön ja valon saarekkeessamme keskellä ei mitään.

   Tahdon kirjoittaa tanssista, baletista. Siitä, miltä tuntuu kiristää tossut silkkipäällysteineen ja puukärkineen jalkaan ja katsella itseään koko seinän – koko maailman – kokoisesta peilistä. Siitä, miltä tuntuu, kun ruumiin jokainen lihas keskittyy tanssiin, nilkan ojennukseen, aukikiertoon, ryhtiin, puhtaaseen voimaan ja sitkeyteen. Plié, assemblé, relevé.

   Tahdon kirjoittaa tytöstä, jonka menetin, ja jonka näen yhä jokaisessa kadunkulkijassa. Hänellä oli toffeenruskeat kiharat, vilpittömät kasvot ja vihreä takki, eikä mikään muu tytössä enää ole tuttua minulle.

   Tahdon kirjoittaa kukkakimpusta, jonka sain vanhemmiltani kolmentoista vanhana, ja jonka kukkalajeista tunsin vain ruusut.

   Tahdon kirjoittaa lapsuudenkodistani, sen salaperäisestä ullakosta ja satavuotiaasta kellarista, johon minua ei päästetty. Taloa ympäröivästä ruohokentästä hedelmäpuineen, metsässä kiemurtelevista kiviportaista ja leikkimökistä, jonka hyllyille keräsimme mehutetroja. Lammesta, jossa oli sammaleinen pato ja jonka alajuoksulla asui piisami. Puumajoista, joita rakensimme saunan taakse. Ajan tunnusta vanhoissa huoneissa ja vanhoilla tiluksilla, pölyn, lahon ja historian tuoksusta. Tahdon kirjoittaa ihmisiän ja sielun ja kurottaa niiden toiselle puolen.