Unikuvia

Pitäisi osata olla, olet iso tyttö jo. Katkeruus, väsyneet nyrkit hakkaavat taas seinää, vaikka entisetkään ruvet eivät ole parantuneet. Punainen väri tarttuu, sillä voisi piirtää kuvia seinään. Eläviä kuvia, yhtä vähäisellä tavalla eläviä kuin sinä.

   Mieli palaa kaukaisiin päiviin, monella tapaa parempiin ja huonompiin. Pelkoon, joka ei kuitenkaan tullut ulkoa, niin kuin nyt. Vihaan, jota kuitenkin vain itse tunsit. Se aika ei jättänyt tarttumapintaa, ei pohjaa, ja tietyissä kuvakulmissa koko maailma on irrallinen ja hauras. Linnunluiset hartiat peilissä ovat jonkun muun.

   Kun syy-seuraus- suhteet ymmärretään, pitäisi seurata harmonia, itseluottamus ja ne juuret, joita et ehtinyt kasvattaa. Et ehtinyt, koska olit liian kiireinen epäillessäsi, unelmoidessasi ja kaivatessasi. Mitä tapahtuu juurettomille? mietit rystyset kivistäen, katse vankilasi lasikatossa ja ajatukset jossain kauempana.

   Juurettomat vaeltavat kuumeisesti etsien läpi elämän, ja siksi sinusta tuli keräilijä: katseiden, naurujen, tuoksujen ja sanojen keräilijä, tallettaja, tarkkailija, unikuvien ja paratiisilaulujen palvoja. Mutta juuret eivät kasva sellaiseen maahan, saati sitten koti.